sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Kiinalainen uusivuosi

Tänää olin kuvaamassa raketteja ja sain viimein tehtyä lumiukon joka oli aika saavutus minulta:D















lauantai 21. tammikuuta 2012

Lauantain kuvailua










Olin kuvaamassa mummillani ja hiukan siinä matkalla tuli otettu kuvia. Enenpään en ehdi kirjoitella joten nauti kuvistani.

perjantai 20. tammikuuta 2012

KUVAILUA SISÄLLÄ







Otsikosta voi päätellä jo aika paljon. Olin kuvaamassa sisällä, koska ulkona satoi lunta urakalla ja kuvaaminen siellä olisi ollut aika vaivalloista. Kuvia ei ole paljoa, mutta saatte sentään jotain uutta katsottavaa ja siis innostuin kuvaamaan tota vettä&purkkia.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

SEURASAARESSA

Olin tänään oli seurasaaressa kaverinikanssa ja oteltiin kuvia. Olisi ollut ihanaa olla pidenpää kuvailemassa, mutta koko kroppa oli ihan jäässä. Jotain kuvia silti tuli, mutta tossa isommassa koossa jotkut kuvat näyttää vähän tärähtäneeltä.




















perjantai 13. tammikuuta 2012

Tänään oli niin sanottu "epäonnen päivä". Minuun se ei kuitenkaan tuntunut vaikuttavan. Olint yytyväinne kun ehdin valokuvailemaan pihalla&parvekkeelle sillä onhan sekin joain kun vain vanhoja kuvia jos sitäkään... Muuten päivä sujui rarroisasti treeneissä ja olin ekaa kertaa pilateksessa ja se oli kivaa ja alan varmaan käydä siellä vakituisesti.